×

Kuvaus

Kilohaili

Sprattus sprattus

Kilohaili on sillikaloihin kuuluva pienikokoinen merikala, joka on yksi Itämeren ekosysteemin avainlajeista. Erinomaisena ruoka- ja rehukalana kilohaili on yksi Itämeren ammattikalastuksen tärkeimmistä saalislajeista. Yleisin pyyntimuoto on troolaus.

Tuntomerkit

Kilohaili on pienikokoinen, hopeakylkinen ja silakkaa muistuttava parvikala. Silakasta sen kuitenkin erottaa helposti karhean särmikkäistä vatsasuomuista sekä silakkaa pienemmästä päästä ja silmistä. Kilohailin vatsaevät myös sijaitsevat selkäevän etupuolella, kun silakalla ne sijaitseva selkäevän alla tai takana.

Ravinto

Kilohailin ravinto koostuu lähes pelkästään eläinplanktonista.

Levinneisyys ja elinympäristö

Kilohailin levinneisyys keskittyy Itämeren etelä- ja keskiosiin, mutta sitä tavataan koko Itämeren alueella Pohjanlahden perukkaa lukuun ottamatta. Kilohaili viettää koko elämänsä meren selkäalueilla suurina parvina. Parvet tekevät syvyyssuuntaisia vaelluksia planktonin perässä vuorokauden ajan mukaan.

Kasvu

Kilohaili kasvaa kahden ensimmäisen elinvuotensa aikana nopeasti noin kymmenen sentin mittaiseksi. Sen jälkeen kasvu hidastuu tai lähes pysähtyy. Kymmenvuotiaan kilohailin pituus on yleensä vain noin 13 senttimetriä. Suomen ennätyskilohaili saatiin troolilla Porin merialueelta vuonna 2005 ja sillä oli pituutta 15,6 senttimetriä.

Tarkista ajantasaiset tiedot Suomen ennätyskaloista Suomen vapaa-ajankalastajien sivuilta.


Käsittely


Kalastustavat


Rauhoitusajat, pyyntimitat ja saaliskiintiöt

Ei rauhoitusaikoja tai pyyntimittoja