×
gsdg

Heittokalastus

Heittokalastus eli kansanomaisemmin virvelöinti on suosituimpia kesäkalastusmuotojamme.

Heittokalastajan välineet

Heittokalastajan perusvälineet ovat vapa, kela, siima ja tietysti käytettävä viehe. Heittokalastus ryhmitellään neljään eri luokkaan. Näistä kevein on hennoin välinein harrastettava ns. Ultra Light -kalastus. Tyypillisin suomalainen kalastusluokka on taas kevyt heittokalastus, jota voi harrastaa lähestulkoon kaikkialla. Kaksi järeintä luokkaa, suurien jokien ja merialueen heittokalastus, kuuluvat jo pitkälle erikoistuneille aktiiviharrastajille.

Pääasia on, että hankittavat välineet – vapa, kela, siima ja vieheet – ovat keskenään samassa luokassa, esimerkiksi heittopainon mukaan.

Vapa

Vavalla lingotaan viehe oletettuun kalan oleskelupaikkaan. Perusvapa on heittopainosuositukseltaan 5–30 grammaa ja sen tulee olla käyttäjälleen miellyttävän mittainen, yleensä 7-8 jalkaa.

Kelat

Heittokalastukseen soveltuvia keloja on kolmea eri tyyppiä, umpikela, avokela eli haspeli ja hyrräkela. Kelan valintaan vaikuttavat kalastajan kokemus ja käytön yksinkertaisuus, ominaisuuksia unohtamatta.

Umpikela

Yksinkertaisin käyttää, mutta rajoituksena on pieni siimakapasiteetti ja lyhytheittoisuus. Plussana toiminnan yksinkertaisuus ja helppoheittoisuus.

Avokela

Käytetyin kelatyyppi ja laajimmat valikoimat. Avokeloja löytyy kaikkiin kalastusluokkiin. Avokelan ominaisuuksiin kuuluvat helppoheittoisuus ja suuri siimakapasiteetti sekä toimiva jarru.

Hyrräkela

Hyrräkelalla heittäminen vaatii pitempää harjoittelua. Sen parhaat ominaisuudet ovat suuri siimakapasiteetti sekä paras jarru. Ei suositella vasta-alkajille.

Siima

Siimojen tärkeimmät ominaisuudet ovat vetolujuus ja solmukestävyys. Mitä ohuempia siimoja käytetään, sitä pitemmät heitot ovat mahdollisia. Suositeltavin monofiilisiima on paksuudeltaan 0,25 mm, mutta kuitusiimoista voidaan käyttää ohuempaakin.

Lisätietoja siimoista

Lisätietoja solmuista

Vieheet

Heittokalastajan viehevalikoima voi olla hyvinkin kirjava. Yleisimmät viehetyypit ovat vaaput, lusikat, lipat ja jigit. Vieheen valintaan vaikuttavat saalistettavat kalalajit sekä kalastettava vesi.

Lisätietoja vieheen valinnasta

Kalastustekniikka

Heittokalastuksessa vieheen uittaminen oikein on monesti ratkaisevampaa kuin vieheen väri tai jopa koko. Vieheelle tulee antaa kaikissa kalastustilanteissa mahdollisimman vaihteleva ja luonnonmukainen uinti. Samoin sen tarjoaminen mahdollisimman lähelle kalan oleskelupaikkaa antaa paremmin saalista.
Vuorokauden parhaita ottiaikoja ovat yleensä auringon nousu- ja laskuajat, myöhään syksyllä myös keskipäivän hetki antaa saalista. Kalan tavoittaa parhaiten vaihtelevien pohjanmuotojen ja rantojen läheisyydestä vesikasvien, kivien, uppopuiden ja muiden suojapaikkojen katveesta.

Napauta alla olevaa kuvaa, niin näet videon.